Mieleni teki laittaa tämän blogin otsikoksi TOIVOA EI OLE. Se olisi ollut raflaavaa. Koska tässä nimenomaisessa blogissa on kuitenkin kyse todellisesta elämästä eikä fiktiosta, luovuin ajatuksesta ja vaihdoin otsikoksi TULITIKKU PIMEÄSSÄ.

Sairastan vaikeaa masennusta. Diagnoosin sain vasta loppuvuodesta 2010, mutta sekä useampi alan asiantuntija että minä itse uskomme, että olen sairastanut masennusta jo kauan, kauan.

Välillä olen luullut kuolevani, välillä olen toivonut sitä. Oli myös vaihe, jolloin kuvittelin selvinneeni sairaudesta ja olevani ainakin melkein terve. Sitten tapahtui notkahdus, sillä kuten masentuneet ja muutkin tietävät, sairaus ei etene suoraviivaisesti ja siitä toipuminen on vielä sairastumistakin mutkikkaampaa. Juuri tänään en ole toiveikas ja voin huonosti; tuntuu ettei lääkitys auta, ettei terapiasta ole hyötyä, etten jaksa enää kovin kauaa.

Mutta palatakseni tuohon otsikkoon, valitsin raflaavamman sijaan sen, joka kuvaa tilannettani todenmukaisemmin: toivoa on kovin vähän, se on tulitikun piskuinen liekki pimeässä. Sitä kuitenkin on.

 

　

 

　

 

Blogista saattaa tulla päiväkirjani, tai sitten kirjoitan siihen ikään kuin tarinaa masennuksestani. Kuitenkin sen lähde olen minä, minun elämäni ja kokemukseni. Jännittävää nähdä, millaisen muodon masennus ottaa virtuaalimaailmassa